Aamulla elohopea oli pudonnut mittarissani - 26 asteeseen. Sen verran viileän puoleista, että päätin kaivaa vähän extravarustetta vaatekaapistani. Paksumpi pipo, kahdet käsineet ja yleensä tarpeettoman pitkäksi osoittautunut kaulaliina, jonka ostin joskus eurolla entisen työpaikkani poistomyynnistä.
Kaulaliinaa pyöritin kolmesti kaulaniympäri ja viimeisen kierroksen naamani edestä siten, että piponi ja kaulaliinan väliin jäi vain pieni rako silmälasilleni. Vilkaisin peilistä ennen ulos lähtöä, ja täytyy kyllä myöntää, että näytin melkoisen bandiitilta.
Kuljettuani sata metriä hengitysilmani kosteus huursi rillini ja en käytännössä nähnyt kymmentä metriä pidemmälle. Kävelytie oli ilmeisesti se tumma hiekoittetu kaistale valkoisen penkan ja vaalean ajotienvälissä. Kohta otinkin rillini taskuun. Linssien pinnassa huurre oli jäätynyt! Eipä ole ihan hetkeen noin käynytkään ja taas kävi noin.
Sama toistui, kun kapusin mäkeä ylös Kumpulan kampukselle. Kulku oli kuitenkin astetta hankalampaa, sillä mäki on melko jyrkkä ja tällä kertaa todella jäinen.
Vaikka olin kymmenen minuuttia myöhässä luennolta, pyyhin rillini ja pysähdyin mäen päällä puoleksi minuutiksi ihailemaan kuinka oranssinpunainen aurinko nousi Helsingin kattojen yllä. Kyllä kirkkaissa talvikeleissä on puolensakin.
