Käväisin viime lauantain kolmen lukioaikaisen kaverini kolmekymppisillä eli yhdeksänkymppisillä.
Matkalla ravintolaan koukkasin geologian opiskelijoiden pikkujouluissa, josta jatkoin taas lukiokavereiteni seuraan ravintola Baakeriin. En ollutkaan käynyt siellä hetkeen ja ihan jees, koska pikkujouluaikaan pääsi yhden aikaan yöllä sisään n. viiden minuutin jonottamisella.
Kovin kauaa en ehtinytkään olla siellä, kun dj lopetti musiikin ja kuulutti, että on palohälytys ja tyhjennetään ravintola. Mitään ei tapahtunut. Ihmiset jatkoivat iltaansa mitään siitä välittämättä ja henkilökunta joutui yksi kerrallaan kehoittamaan ihmisiä poistumaan.
Olisikohan sitä jatkunut melkein kymmenen minuuttia, jonka aikana ehdin ravintolan perällä olevan poistumistien portaiden puoliväliin. Tieto turhasta hälytyksestä kantautui sinnekin, ja kumma kyllä baariin palaaminen ei kestänyt puoltakaan minuuttia. Ei kai kovin epätyypillistä, että pikkujoulukansa virtaa hitaasti alkoholista poispäin ja rivakasti sitä kohti :)
En kylläkään voi olla ajattelematta, että missä on mennyt vikaan, kun palovaroitukset ei auta. Mitenköhän tosipaikan tullen? Saako porukkaan liikettä vain savu ja liekit? Tai se alkoholi...
Kaksi juomaa yhden hinnalla kaikille tulipalosta henkensä pelastaneille (Tarjous ei koske menehtyneitä)
perjantai 8. joulukuuta 2006
torstai 30. marraskuuta 2006
Jäätä kairatessa
Eilen olin luennolla fossiilisista polttoaineista ja hiilen kiertokulusta. Se kuului isotooppigeologian kurssiin, jota en vielä kylläkään lue, mutta kun luento oli avoin, en ilmastoaktivistina malttanut pysyä poissa. Pari ajatusta siitä.
Kasvihuoneilmiö elämän edellytys. Ilman sitä nykyinen keskilämpötilä olisi n. 33 astetta alempana kuin nykyinen +15 celssiusta. Se on ollut niin pitkään olemassa kuin maapallolla on ollut kaasukehä eli ainakin sellaiset 4,5 miljardia vuotta. Aurinko silloin tosin säteili vain 70%:n teholla nykyisestä.
Vanhimmat sedimenttikivet on löydetty Grönlannista. Ne ovat 3,9 miljardia vuotta vanhoja. Sedimenttikiviä voi muodostua vain jos on vettä. Ja kuten tunnettua nestemäinen vesi tarvitsee lämpötilan nollan ja sadan asteen välillä.
Miten on siis mahdollista, että jos aurinko on ollut nykyistä paljon heikompi, niin vesi on kuitenkin virrannut? Ainoa selitys on kasvihuoneilmiö. Nuoren maapallon kaasukehä muodostui typen lisäksi ainakin kasvihuonekaasuina toimivina hiilidioksiidista ja metaanista. Laskelmilla on todettu, että näiden pitoisuus on ollut jopa 17-kertainen nykyiseen.
Ajan mittaa aurinko on alkanut säteillä tehokkaammin ja kasvihuonekaasujen pitoisuus on ilmakehässä pienentynyt aina lähes näihin päiviin, kunnes teollisuusmaiden ihminen on alkanut tuottamaan kasvihuonekaasuja. Mikään vulkaaninen toiminta ei selitä pitoisuuksien nousua. Itseasiassa hiilen kierto on sen suhteen melkolailla tasapainossa: tulivuorista vapautuu vuosittain noin 0,34 miljardia tonnia hiiltä ja saman verran sitä sitoutuu sedimenteihin. Mittausten mukaan ilmakehään kertyy 3 miljardia tonnia hiiltä lisää joka vuosi.
Ensimmäinen jääkausi maapallolla oli ilmeisesti noin 2,4 miljardia vuotta sitten. Se oli oikeastaan kasvien tai tarkemmin sanottuna klorofyllien eli viherhiukkasten syytä. Noihin aikoihin yhteyttäminen alkoi ja happi korvasi metaanin ilmakehässä, jolloin kasvihuoneilmiö heikkeni.
Tämä on ehkä yleisin teoria sen aikaisesta jääkaudesta.
Viimeisimmän miljoonan vuoden tapahtumista saadaan tietoa kairaamalla jäätiköitä ja tutkimalla näytteen kaasukuplien hiilidioksidi- ja metaanipitoisuuksia. Muista todisteista havaitut lämpöiset jaksot sopivat hyvin yksiin metaanin ja hiilidioksidin maksimeihin.
Maapallon lämpötila johtuu oikeastaan kahdesta tekijästä: auringon säteilyn määrästä ja kasvihuonekaasujen pitoisuuksista ilmakehässä. Säteilyn muutokset ovat aiheuttaneet viimeisimmän 2,5 miljoonan vuoden aikana eli ns. Kvartäärikauden aikana toistuvia kylmiä vaiheita (jäätiköitymisiä) ja niiden välisiä lämpimämpiä jaksoja (ns. Milankovichin malli). Kasvihuonekaasujen pitoisuuksissa ei kuitenkaan ole ollut merkittäviä muutoksia, paitsi viimeisimmän parin sadan vuoden aikana ne ovat ollet kasvussa kokoajan kiihtyvästi.
Jos fossiilisten käyttö jatkuu nykyisen trendin mukaisesti kiihtyvällä tahdilla, niin fossiiliset on käytetty 400 vuodessa. Jos käytämme niitä kuten tänään riittää niitä 800 vuodessa. Ilmaston kannalta tällä ei ole juurikaan merkitystä. Maapallo tulee lämpenemään rajusti ja kestää pari vuosimiljoonaa, ennen kuin hiilidioksidimäärät on samalla tasolla kuin pari sataa vuotta sitten.
Ainoa vaihtoehto on merkittävät päästövähennykset. -80% kasvihuonepäästöistä vuoteen 2050 mennessä täytyy olla realismia.
Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon. Ilmastonmuutokseen voidaan vielä vaikuttaa.
Keinoista ja seurauksista kirjoittelen varmaan myöhemmin.

Prologi
Moi,
Olen miettinyt, että pitäiskö mun kirjoittaa blogia. Marian mielestä pitäisi. Onhan mun kokeiltava. Ainakin tää toimii terapeuttisena itseilmaisun muotona.
Mä hylkäsin mikrotukihommat alkusyksystä ja siirryin yliopistoon lukemaan geologiaa. Sen opiskelu on ilmastoaktivistille varsin mielenkiintoista.
Maailman tiedemiehistä 99% on sitä mieltä, että nykyinen äkillinen ilmaston lämpeneminen johtuu fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä, ja niiden kasvihuonekaasu päästöistä. Geologeissa on kuitenkin niitä, jotka eivät välttämättä jaa tätä ajatusta, vaan heidän mielestä nykyinen lämpeneminen on normaalia ilmastovaihtelua ja se on vain palautumista kylmästä jaksosta, joka näkyi täällä n. 20 000 - 10 000 vuotta sitten olleena jääkautena. Osa geologeista on kylläkin sitä mieltä, että on kyse juuri ihmisen aikaan saamasta muutoksesta, mutta ovat skeptisiä, että se saataisiin torjuttua.
Mun mielestäni ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama tai oikeastaan teollisuusmaiden ihmisten, ja sen rajoittamiseen siedettävälle tasolle on kaikki keinot. (Siedettävä taso on enintään kaksi astetta lämpimämpää kuin esiteollisella ajalla eli n. 150-200 vuotta sitten.)
Haaste on valtava, mutta ilmastonmuutos on suurin uhka ihmiskunnalle. Terrorismikaan ei pärjää.
Blogini tullee käsittelemään varmaankin aika paljon juuri ilmastoa ja opintojani, mutta todennäköisesti kirjoittelen muustakin.
- Pete

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)