Edellisin kirjoitukseni on melkein päivälleen vuosi sitten. Onko blogini kuollut ja tämä sen kuolonkorahdus? Ensin tuli MySpace ja sitten Facebook. Niidenkin uutuudenviehätys on kadonnut kuin Kokoomuksen ja Kepun vaalilupaukset.
Eilen katselin Michael Mooren elokuvan Sicko - aivan sairasta. En voinut olla leffan aikana miettimättä yhtäläisyyksiä suomalaiseen terveydenhoitojärjestelmään. Toisin kuin Jenkeissä, niin kyllähän täällä hoitoon pääse, jos jaksaa odottaa ja kestää byrokraattista pomputtelua - ja jollei kuole potilasjonoon.
Suomen ongelmana on tämä duaalimalli, jossa julkisen terveydenhoidon rinnalla on yksityinen vakuutusmaksuilla ja työnantajien kustantama järjestelmä. Tämän rinnakkaisuuden vuoksi julkinen järjestelmä on rapautunut ja hoitojonot venähtäneet.
Työssäkäyvät tai vakuutuksen haltijat tai muuten vain varakkaammat eivät käytä julkista terveydenhoitoa. Sitä siis käyttää kansamme vähävaraisin osa. Heitä kuitenkin rankaistaan sairastamisesta erilaisten terveyskeskusmaksujen nostamisella.
Vaikka Sicko:ssa ei päästykään kovin syvällisesti pureutumaan muihin terveydenhoito järjestelmiin, niin Kanadan, Englannin, Ranskan ja Kuuban järjestelmät vaikuttivat kovin ruusuisilta Suomeen verrattuna. Ruusuinen kuvani saattaa olla vain tiedon puutetta...
Kunnallisvaalien tullessa ihmisten olisi syytä miettiä, että minkälaisia vaikutuksia eri puolueiden menestyksellä vaaleissa on. Kunnallisvaaleista kirjoitan myöhemmin. Blogini ei näköjään kuollutkaan, kiitos terveydenhuollon.
maanantai 4. elokuuta 2008
torstai 2. elokuuta 2007
Blogi
Eipä oo hetkeen tullutkaan blogiini mitään kirjoiteltua. Kesällä en vain ole jaksanut kirjoitella.
Kesä on toistaiseksi mennyt viikot töitä tehden ja viikonloppuisin olen yrittänyt nauttia kesästä.
Blogeista puheenollen, niin tän päivän Viivi&Wagner on loistava. (2.8.2007)
Kesä on toistaiseksi mennyt viikot töitä tehden ja viikonloppuisin olen yrittänyt nauttia kesästä.
Blogeista puheenollen, niin tän päivän Viivi&Wagner on loistava. (2.8.2007)
tiistai 19. kesäkuuta 2007
Pesäpalloa
Sunnuntaina tapahtui jotain sellaista, mitä en ollut kokenut pitkään aikaan. Pelasin pesäpalloa ja paikkakin oli mahdollisimman urbaani eli Väinö Tannerin kenttä. Edellisestä pesis-kerrasta taisi vierähtää viitisentoista vuotta, mutta taidot olivat tallella: yhtä huonosti osuin palloon kuin edellisellä kerrallakin. Se johtunee siitä, että olen ottanut tietoisen riskin ja humautan aina niin kovaa kuin mailasta lähtee. Koska lähtönopeuteni on jotain fossiloituneen kotilon ja puiden vuosirenkaiden kasvamisen välillä, olen katsonut parhaimmaksi yrittää aina läpilyöntiä.
En osu palloon, en ehdi pesille ja mainitsinko jo, että oman lisämausteen antoi ajoittainen kesäsade… Voisi melkein luulla, että en ihan heti haluaisi pesistä käydä pelaamassakaan, mutta siitä huolimatta odotan innolla seuraavaa kertaa, joka lienee joskus Juhannuksen jälkeen. Outoa? Ei välttämättä, sillä jäihän minulle kopit, tappoheitot sekä mikä tärkeintä hieno ystävistäni koostuva pesisporukka nimeltään Räpsät ja Rällät :)
En osu palloon, en ehdi pesille ja mainitsinko jo, että oman lisämausteen antoi ajoittainen kesäsade… Voisi melkein luulla, että en ihan heti haluaisi pesistä käydä pelaamassakaan, mutta siitä huolimatta odotan innolla seuraavaa kertaa, joka lienee joskus Juhannuksen jälkeen. Outoa? Ei välttämättä, sillä jäihän minulle kopit, tappoheitot sekä mikä tärkeintä hieno ystävistäni koostuva pesisporukka nimeltään Räpsät ja Rällät :)
torstai 14. kesäkuuta 2007
Atte Lammi
Kuulin tänään suru-uutisen.
Aikasi oli tullut lähteä.
Liian aikaisin.
Kolmeakymmentä et ehtinyt täyttää,
ja kolmanneksen ajastasi taistelit leukemiaa vastaan.
Hienompaa miestä saa hakea.
Sua kaipaamaan jään,
kuten monet muutkin.
Kiitos, että sain olla ystäväsi.
Aikasi oli tullut lähteä.
Liian aikaisin.
Kolmeakymmentä et ehtinyt täyttää,
ja kolmanneksen ajastasi taistelit leukemiaa vastaan.
Hienompaa miestä saa hakea.
Sua kaipaamaan jään,
kuten monet muutkin.
Kiitos, että sain olla ystäväsi.
torstai 31. toukokuuta 2007
No smoke
Kello on 00.07. Tupakkointikielto ravintoloissa astui voimaan seitsemän minuuttia sitten.
Valtakunnassa kaikki hyvin.
(tai melkein, mutta parempaan suuntaan mennään aina välillä)
Valtakunnassa kaikki hyvin.
(tai melkein, mutta parempaan suuntaan mennään aina välillä)
keskiviikko 30. toukokuuta 2007
11 h Jury
Enpä oo taas hetkeen kirjoitellut blogiin. Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut.
Kesä on tullut. Koulu on tältä keväältä pulkassa. Kesätyöt alkoivat viime viikolla. Löysin sopivasti kolmen kuukauden keikan Service deskinä.
Vihreillä oli puoluekokous viimeviikonloppuna. Ehkä jännittävintä oli varapuhisvaali. Saimme erinomaisen kolmikon: Nanna, Mari ja Jyrki täydentävät toisiaan loistavasti. Onnea heille kuten myös puoluesihteeriksi valitulle Panu Laturille.
Tänään mulla oli lautamieskeikka. Putkaalinnaavankeutta, vapautuksia, ehdollista, yhdyskuntapalvelua ja sakkoja tuli annettua yhdentoista tunnin ajan. Melko rankkaa.
Päivä oli todella harvinaisuus, sillä 100% jutuista päästiin päättämään. Yleensä ainakin jokin juttu jää ratkaisematta. Syitä tähän on useita. Syytettyä ei ole haastettu tai hän ei muuten vain tule paikalle, todistaja puuttuu, tulkkausta ei saada, avustaja voi puuttua tai syyttäjä sairaana jne.
Tuomitseminen ei ole aina helppoa. Osa jutuista ei ole tarpeeksi hyvin valmisteltu, todistusaineisto on puutteellista ja jotkut jopa valehtelevat tosi hyvin. Tänään olisin kaivannut alkuperäistä todistuskappaletta. Pelkkä rikoslabran raportti ja värikuvat tuntuvat riittämättömiltä. Ehkä voisin parissa asiassa kääntyä oikeusministerimme Braxin puoleen parantaakseni lautamiesten käytännön töitä. Ehkäpä kustannuksia tulisi hieman lisää, mutta toisaalta nykymenokin on kallista, kun juttuja ei pystytä käsittelemään kunnolla.
Lautamiehenä yritän aina antaa oikeudenmukaisen tuomion. Vapauttavia tuomioita on yleensä mukavampi antaa kuin ehdotonta vankeutta, varsinkin kun pitää laittaa asiakas ensimmäistä kertaa kiven sisään. Silloin usein jään miettimään, että annoinko menolipun rikollisten korkeakouluun.
Kesä on tullut. Koulu on tältä keväältä pulkassa. Kesätyöt alkoivat viime viikolla. Löysin sopivasti kolmen kuukauden keikan Service deskinä.
Vihreillä oli puoluekokous viimeviikonloppuna. Ehkä jännittävintä oli varapuhisvaali. Saimme erinomaisen kolmikon: Nanna, Mari ja Jyrki täydentävät toisiaan loistavasti. Onnea heille kuten myös puoluesihteeriksi valitulle Panu Laturille.
Tänään mulla oli lautamieskeikka. Putkaalinnaavankeutta, vapautuksia, ehdollista, yhdyskuntapalvelua ja sakkoja tuli annettua yhdentoista tunnin ajan. Melko rankkaa.
Päivä oli todella harvinaisuus, sillä 100% jutuista päästiin päättämään. Yleensä ainakin jokin juttu jää ratkaisematta. Syitä tähän on useita. Syytettyä ei ole haastettu tai hän ei muuten vain tule paikalle, todistaja puuttuu, tulkkausta ei saada, avustaja voi puuttua tai syyttäjä sairaana jne.
Tuomitseminen ei ole aina helppoa. Osa jutuista ei ole tarpeeksi hyvin valmisteltu, todistusaineisto on puutteellista ja jotkut jopa valehtelevat tosi hyvin. Tänään olisin kaivannut alkuperäistä todistuskappaletta. Pelkkä rikoslabran raportti ja värikuvat tuntuvat riittämättömiltä. Ehkä voisin parissa asiassa kääntyä oikeusministerimme Braxin puoleen parantaakseni lautamiesten käytännön töitä. Ehkäpä kustannuksia tulisi hieman lisää, mutta toisaalta nykymenokin on kallista, kun juttuja ei pystytä käsittelemään kunnolla.
Lautamiehenä yritän aina antaa oikeudenmukaisen tuomion. Vapauttavia tuomioita on yleensä mukavampi antaa kuin ehdotonta vankeutta, varsinkin kun pitää laittaa asiakas ensimmäistä kertaa kiven sisään. Silloin usein jään miettimään, että annoinko menolipun rikollisten korkeakouluun.
perjantai 4. toukokuuta 2007
Kalinka...
Ehei, tekstini otsikko ei viittaa Venäjän ja Viron patsaskiistaan eikä myöskään Putinin ilmoitukseen tavanomaisten aseiden rajoittamisen jäädyttämiseen, eikä edes Moskovassa käynnissä oleviin lätkän MM-kisoihin. Mikäs voisi olla tärkeämpi aihe, josta kirjoittaisin? Mun Pietarin reissu tietenkin!
Sain viime jouluna synttärilahjaksi kavereilta matkan Pietariin. Yllätyksekseni siinä oli myös pelkän menolipun lisänä myös paluulippu ja majoitukset.
En ollut aikaisemmin käynytkään Pietarissa ja matkan odotukset olivat jokseenkin korkealla, niin kulttuurin, elämysten sekä myös ihmisten suhteen.
Lauantai, lähtöpäivä.
Tapasimme kuuden ystäväni kanssa lauantaina hieman aamu seitsemän jälkeen Steissillä, josta nousimme Sibeliukseen. Edellisen yön unet olivat jääneet hieman lyhyeksi, mutta kaikesta huolimatta olin täynnä intoa. Rajamuodollisuudet sujuivat junassa melko mukavasti, ja kun pysähdyimme Viipuriin mietimme, että uskallammeko käydä laiturilla hieman jaloittelemassa. Ensimmäinen takaisku tuli myöskin Viipurin tienoilla, kun kameraani tuli jotain vikaa. Se ylivaloitti kaikki kuvat ja sitä yrittäessä korjata, akku hyytyi. Onneksi sain jonkin verran kuvia kännykälläni sekä saan varmasti myöhemmin lisää kuvia ystäviltäni.
Pietarissa kävelimme juna-asemalta hotelli St.Petersbugiin, jonka arkkitehtuuria voisi luonnehtia venäläiseksi. Ulkoolta hieman Viru-hotellia muistuttava, aula oli melkoisen mahtipontinen ja huoneet olivat varsin koruttomia, mutta ihan toimivia.
Pian lähdimme katselemaan kaupunkia. Tapasimme pääkadulla matkanjohtajamme Mirkun ystävän Ynan (Jaana), joka oli asustanut Pietarissa jo useamman vuoden. Paikallinen kontaktihenkilö on kieltä taitamattomalle kultaakin arvokkaampi. Aikamme käveltyämme ympäriinsä kävimme syömässä, jonkä jälkeen kävimme parissa opiskelijabaarissa, joista jälkimmäisessä viihdyimme kunnes olimme jo jonkun tunnin seuraavan vuorokauden puolella. Baarissa paikalliset olivat riittävän kielitaitoisia jutusteluun, vaikka jätinkin suosiolla maailmanpoliittiset aiheet vähemmälle. Takaisin hotellille päästymme meitä odotti yllätys. Valot eivät kerroksessamme toimineet. Hotellin respa ei meitä siitä varoittanut, mutta löysimme kännyköiden valon avulla huoneemme. Onneksi nukkumisessa ei valoja tarvitse...
Toinen päivä.
Aamiaisella olimme yllättäin koko porukka ja ehkä huvittavampana juttuna oli se kuinka Jeppe ja Salsa olivat lähteneet baarista pari tuntia aikaisemmin ja he eivät olleet löytäneet huoneitansa, vaan kävelleet loputtomasti hotellin pitkiä käytäviä. Heidän mukaansa he olivat päässeet "Limbosta" vain hieman aikaisemmin kuin me tulimme hotellille.
Puolenpäivän jälkeen lähdimme kävelemään ja katsomaan nähtävyyksiä. Tuuli oli Pietarin leveillä kauduilla ja varsinkin Neva-joen läheisyydessä erittäin voimakasta, mutta siitä huolimatta kävimme ensin sotalaiva Aurooralla.
Paikalliseen tapaan eli olueksi, joka nautitaan kävellessä tutustuimme myöskin. Ristimme oluen walkaway-bisseksi. Pietari on valtava kaupunki verrattuna kotoiseen Helsinkiini, ja vaikka hotellimme oli keskustassa, niin siltikin etäisyydet olivat suuria. Käveliminen tuulesta huolimatta oli ihan mukavaa, sillä talot olivat todella upeita. Koska en tunne arkkitehtuurin historiaa, niin en lähde arvailemaan, olivatko ne 1700 vai 1800-luvulta.
Eremitaasi oli meidän seuraava kohde, sillä emme voineet sivuuttaa tätä yli 40000 taide-esineen museota. Oli Rehmbrandia, Rafaelloa, Da Vinciä, Picassoja, Van Goghia ja Monet´ta. Osassa huoneista huomion vei yksittäisiltä teoksilta huoneiden mahtava kokonaisuus kattomaalauksineen ja kristallikruunuineen aina mosaiikkilattioihin asti. Maalauksista pidin eniten impreonistien töistä, varsinkin Matissen töissä värit olivat loistavat. (Vaikkakin Matisse laskettaneen ekspressionistiksi.)
Hengenravinnon jälkeen oli aika ruumiin ravinnolle. Suuntasimme melko lähellä olevaan Camelot-ravintolaan, joka oli sisustettu keskiaikaisesti. Venäläisiä ruokia syödessä aikaa menikin sen verran, että päätimme kävellä hotellille. Matkalta paikallisesta kaupasta ostin maisteltavaksi pienen pullon erinomaista Ararat-brandyä. Totesimme olevamme melko väsyneitä ja loppuillan pelasimme Chigago-nimistä noppapeliä.
Maanantai, Vappuaatto.
Avasin huoneeni verhot aamulla ja näin ikkunasta räntää satavan taivaan täydeltä. En voinut olla nauramatta, sille että saimme ainakin kotoisen vappusään. Olimme nukkuneet pitkään, jotta jaksaisimme illalla juhlia Ingan syntymäpäiviä. Aamupala oli mennyt aikoja sitten, ja päätimme lähteä pääkadulle syömään. Räntäsateen vuoksi menimme taksilla ja koska emme mahtuneet yhteen Volgaan, niin menimme kahdella. Epäonneksemme taksimme veivät meidät eri päihin pääkatua.
Meillä oli tarkoitus lähteä keilaamaan ja metroasema oli kadun toisessa päässä, joten lähdimme taivaltamaan räntäsateessa. Synttärisankarimme tarvitsi kuivat sukat matkalla, ja kun hän meni ostamaan niitä, niin päädyinpä itsekin ostoksille: ilmapallokimppu synttärisankarille :)
Paikallinen metro on aina nähtävyys. Pietarissa metro oli kaivettu todella syvälle. Liukuportaat olivat loputtoman pitkät.
Keilaaminen oli todella hauskaa. Harvoinpa sitä keilaa ja nauttii sampanjaa virvoikkeena. Kaatojen jälkeen tehdyt tuuletukset ovat tähänkin mainitsemisen arvoisia. Eivät tainneet pietarilaisetkaan nähneet sellaista ripaskaa...
Nälkähän urheillessa tulee. Olimme jo etukäteen valinneet gruusialaisen ravintolan, joka osoittautui todella erinomaiseksi valinnaksi. Ruokien tilaaminen ilman Ynaa olisi ollut todella haasteellista, sillä listat olivat kirjoitettu sujuvasti kyriilisillä kirjaimilla. Kiitos Ynalle, söimme tsaarilliseen aterian. Henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja lahjoitti lopuksi synttärisankarillemme konvehtirasian ja sampanjapullon. Pitkä venäläiseen tyyliin syödyn lounaan jälkeen oli aika siirtyä klubbaamaan. Klubi oli tehty pommisuojaan ja sen nimi on Klub Gribojedov. Siellä soitettiin hyvää konemusiikkia, joka laittoi tanssijalkaa vipattamaan. Paikalliset olivat yllättävän avoimia ja heidän kanssaan tuli juteltua kaikenlaista.
Viimeinen päivä.
Klubbaus meni sen verran myöhään, että vappupäivänä ehdimme kävellä espanjalaiseen ravintolaan syömään. Aikaa piti olla muuhunkin, mutta palvelun nopeus oli suorastaan neuvostoaikaista :) Paluumatkalla nopea tuliaisostos ja sitten olikin aika mennä juna-asemalle ja Sibeliukseen. Paluumatka menikin taas Chigagoa pelaillessa.
Lopuksi täytyy todeta, että olipa huikean hyvä reissu. Yksityiskohdat säästän muihin tarinointiin. Ystävilleni haluan esittään nöyrimmät kiitokseni todella upeasta lahjasta. Pietariin menen kyllä uudestaankin sen verran paljon jäi vielä näkemättäkin. Toivottavasti tulette mukaan.
Sain viime jouluna synttärilahjaksi kavereilta matkan Pietariin. Yllätyksekseni siinä oli myös pelkän menolipun lisänä myös paluulippu ja majoitukset.
En ollut aikaisemmin käynytkään Pietarissa ja matkan odotukset olivat jokseenkin korkealla, niin kulttuurin, elämysten sekä myös ihmisten suhteen.
Lauantai, lähtöpäivä.
Tapasimme kuuden ystäväni kanssa lauantaina hieman aamu seitsemän jälkeen Steissillä, josta nousimme Sibeliukseen. Edellisen yön unet olivat jääneet hieman lyhyeksi, mutta kaikesta huolimatta olin täynnä intoa. Rajamuodollisuudet sujuivat junassa melko mukavasti, ja kun pysähdyimme Viipuriin mietimme, että uskallammeko käydä laiturilla hieman jaloittelemassa. Ensimmäinen takaisku tuli myöskin Viipurin tienoilla, kun kameraani tuli jotain vikaa. Se ylivaloitti kaikki kuvat ja sitä yrittäessä korjata, akku hyytyi. Onneksi sain jonkin verran kuvia kännykälläni sekä saan varmasti myöhemmin lisää kuvia ystäviltäni.
Pietarissa kävelimme juna-asemalta hotelli St.Petersbugiin, jonka arkkitehtuuria voisi luonnehtia venäläiseksi. Ulkoolta hieman Viru-hotellia muistuttava, aula oli melkoisen mahtipontinen ja huoneet olivat varsin koruttomia, mutta ihan toimivia.
Pian lähdimme katselemaan kaupunkia. Tapasimme pääkadulla matkanjohtajamme Mirkun ystävän Ynan (Jaana), joka oli asustanut Pietarissa jo useamman vuoden. Paikallinen kontaktihenkilö on kieltä taitamattomalle kultaakin arvokkaampi. Aikamme käveltyämme ympäriinsä kävimme syömässä, jonkä jälkeen kävimme parissa opiskelijabaarissa, joista jälkimmäisessä viihdyimme kunnes olimme jo jonkun tunnin seuraavan vuorokauden puolella. Baarissa paikalliset olivat riittävän kielitaitoisia jutusteluun, vaikka jätinkin suosiolla maailmanpoliittiset aiheet vähemmälle. Takaisin hotellille päästymme meitä odotti yllätys. Valot eivät kerroksessamme toimineet. Hotellin respa ei meitä siitä varoittanut, mutta löysimme kännyköiden valon avulla huoneemme. Onneksi nukkumisessa ei valoja tarvitse...
Toinen päivä.
Aamiaisella olimme yllättäin koko porukka ja ehkä huvittavampana juttuna oli se kuinka Jeppe ja Salsa olivat lähteneet baarista pari tuntia aikaisemmin ja he eivät olleet löytäneet huoneitansa, vaan kävelleet loputtomasti hotellin pitkiä käytäviä. Heidän mukaansa he olivat päässeet "Limbosta" vain hieman aikaisemmin kuin me tulimme hotellille.
Puolenpäivän jälkeen lähdimme kävelemään ja katsomaan nähtävyyksiä. Tuuli oli Pietarin leveillä kauduilla ja varsinkin Neva-joen läheisyydessä erittäin voimakasta, mutta siitä huolimatta kävimme ensin sotalaiva Aurooralla.
Paikalliseen tapaan eli olueksi, joka nautitaan kävellessä tutustuimme myöskin. Ristimme oluen walkaway-bisseksi. Pietari on valtava kaupunki verrattuna kotoiseen Helsinkiini, ja vaikka hotellimme oli keskustassa, niin siltikin etäisyydet olivat suuria. Käveliminen tuulesta huolimatta oli ihan mukavaa, sillä talot olivat todella upeita. Koska en tunne arkkitehtuurin historiaa, niin en lähde arvailemaan, olivatko ne 1700 vai 1800-luvulta.
Eremitaasi oli meidän seuraava kohde, sillä emme voineet sivuuttaa tätä yli 40000 taide-esineen museota. Oli Rehmbrandia, Rafaelloa, Da Vinciä, Picassoja, Van Goghia ja Monet´ta. Osassa huoneista huomion vei yksittäisiltä teoksilta huoneiden mahtava kokonaisuus kattomaalauksineen ja kristallikruunuineen aina mosaiikkilattioihin asti. Maalauksista pidin eniten impreonistien töistä, varsinkin Matissen töissä värit olivat loistavat. (Vaikkakin Matisse laskettaneen ekspressionistiksi.)
Hengenravinnon jälkeen oli aika ruumiin ravinnolle. Suuntasimme melko lähellä olevaan Camelot-ravintolaan, joka oli sisustettu keskiaikaisesti. Venäläisiä ruokia syödessä aikaa menikin sen verran, että päätimme kävellä hotellille. Matkalta paikallisesta kaupasta ostin maisteltavaksi pienen pullon erinomaista Ararat-brandyä. Totesimme olevamme melko väsyneitä ja loppuillan pelasimme Chigago-nimistä noppapeliä.
Maanantai, Vappuaatto.
Avasin huoneeni verhot aamulla ja näin ikkunasta räntää satavan taivaan täydeltä. En voinut olla nauramatta, sille että saimme ainakin kotoisen vappusään. Olimme nukkuneet pitkään, jotta jaksaisimme illalla juhlia Ingan syntymäpäiviä. Aamupala oli mennyt aikoja sitten, ja päätimme lähteä pääkadulle syömään. Räntäsateen vuoksi menimme taksilla ja koska emme mahtuneet yhteen Volgaan, niin menimme kahdella. Epäonneksemme taksimme veivät meidät eri päihin pääkatua.
Meillä oli tarkoitus lähteä keilaamaan ja metroasema oli kadun toisessa päässä, joten lähdimme taivaltamaan räntäsateessa. Synttärisankarimme tarvitsi kuivat sukat matkalla, ja kun hän meni ostamaan niitä, niin päädyinpä itsekin ostoksille: ilmapallokimppu synttärisankarille :)
Paikallinen metro on aina nähtävyys. Pietarissa metro oli kaivettu todella syvälle. Liukuportaat olivat loputtoman pitkät.
Keilaaminen oli todella hauskaa. Harvoinpa sitä keilaa ja nauttii sampanjaa virvoikkeena. Kaatojen jälkeen tehdyt tuuletukset ovat tähänkin mainitsemisen arvoisia. Eivät tainneet pietarilaisetkaan nähneet sellaista ripaskaa...
Nälkähän urheillessa tulee. Olimme jo etukäteen valinneet gruusialaisen ravintolan, joka osoittautui todella erinomaiseksi valinnaksi. Ruokien tilaaminen ilman Ynaa olisi ollut todella haasteellista, sillä listat olivat kirjoitettu sujuvasti kyriilisillä kirjaimilla. Kiitos Ynalle, söimme tsaarilliseen aterian. Henkilökunta oli kuitenkin ystävällistä ja lahjoitti lopuksi synttärisankarillemme konvehtirasian ja sampanjapullon. Pitkä venäläiseen tyyliin syödyn lounaan jälkeen oli aika siirtyä klubbaamaan. Klubi oli tehty pommisuojaan ja sen nimi on Klub Gribojedov. Siellä soitettiin hyvää konemusiikkia, joka laittoi tanssijalkaa vipattamaan. Paikalliset olivat yllättävän avoimia ja heidän kanssaan tuli juteltua kaikenlaista.
Viimeinen päivä.
Klubbaus meni sen verran myöhään, että vappupäivänä ehdimme kävellä espanjalaiseen ravintolaan syömään. Aikaa piti olla muuhunkin, mutta palvelun nopeus oli suorastaan neuvostoaikaista :) Paluumatkalla nopea tuliaisostos ja sitten olikin aika mennä juna-asemalle ja Sibeliukseen. Paluumatka menikin taas Chigagoa pelaillessa.
Lopuksi täytyy todeta, että olipa huikean hyvä reissu. Yksityiskohdat säästän muihin tarinointiin. Ystävilleni haluan esittään nöyrimmät kiitokseni todella upeasta lahjasta. Pietariin menen kyllä uudestaankin sen verran paljon jäi vielä näkemättäkin. Toivottavasti tulette mukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
